Noniiiiiin. Nyt ne löyty. Ehkä. Hääkengät. Kerkeän toki muuttamaan mielipidettäni noin sata kertaa, nyt vaan tuntuu tältä. Ja kyllä, ajattelin laittaa tilauksen menemään elokuussa. Menee nääs taas eri visalaskulle. Nerokasta. Vivienne Westwoodit on komeillut mun ostolistallani jossain... öö.. .top kymmenen sisällä, ja nyt, nyt mä oikeasti tarvitsen niitä. Ja oikeastaan säästän. Hääkengät voisi hyvinkin maksaa enemmän kun 117 euroa, minkä mä noista pulitan. Jee.
Katsottiin viime viikonloppuna Changeling. Mä en oikeastaan tiedä miksi on kulunut niin pitkä aika kunnes sen vihdoin vuokrasimme. Jo siitä lähtien kun näin trailerin ko. leffasta tiedin että tahdon katsoa sen. Se olikin aika käsittämätöntä. Koskettavaa, riipaisevaa, mukaansa imaisevaa.
Angelina on varmasti loistovalinta rooliin. Kirkuvan punaiset turpeat huulet, ahdistunut katse ja 1920-luvun vaatetus. Mä en yleensä Angelinasta pidä, ihan jo sen takia kuinka se törkeästi rikkoi Jennifer paran-perheen. ;) Mutta roolisuoritus oli vahva ja pysäyttävä. Kaikista hirveintä on fakta, että elokuva pohjautuu tositapahtumiin. Järkyttävä lapsentappaja on asia jota ei oikein osaa käsitellä. Hirveetä, kauheeta ja kaikkea.Mutta elokuvan loppu aiheutti hämmennyksen ja ahdistuksen. Mikä voisi olla pahempaa kun elää loppuelämä tietämättä varmasti mitä omalle lapselle on käynyt. Etsiä joka päivä lapsensa kasvoja vieraista ihmisistä, sytyttää toivo, joka sammuu yhtä nopeasti kun läikähti esiinkin. Monta kertaa päivässä.
Enempiä vuodattamatta. Mun tekisi niin kovaa mieli tilata itselleni tämä H&M:n takki. Kyllä, mä kuulen kun se huuta nimeäni. Silti mä en tilaa sitä. Miksikö..? Nii-in. Mulla on myös sellanen asia kun järjen ääni jossain takaraivossa. Mulla on aivan tarpeeksi takkeja. Talvitakkeja, syystakkeja, kevättakkeja, kesätakkeja. I don't need anymore.Mistä tämä ääni yhtäkki tuli esille. Joskus lapsena Aku Ankkaa lukiessani Akulla oli toisella olkapäällä piru, toisella taas enkeli. Mä olen huomannut että mun elämä on täynnä samalaisia päätöksiä, joissa mukana ovat ne samaiset piru ja enkeli. Toinen vetää toiseen suuntaan, toinen toiseen. Enkeli on kai se järjen ääni, itsekuri. Usein sitä menee sen kautta missä aita on matalin. Mutta hitsi vieköön miten hienolta tuntuu kun on pitänyt sen itsekurinsa, vaikka joku kuiskii korvaan ostoehdotuksiaan ja huomiseen siirtämisiään. Siksi, ja juuri siksi, mä en aio kyseistä takki ostaakaan. Ja oon niin ylpeä itsestäni.
Ukkonen oli päällä ja mun suurin huoli oli koiran lenkitys. Se, ja varsinkaan minä, ei tykkää sateesta ja lenkkeilystä. Se raahautuu mukana viimeisillä voimillaa kun sade alkaa piiskata maata. Silti mun takaraivo huusi että on pakko mennä sen kanssa vielä tänään lenkille. Onneksi sade loppui siinä seitsemän maissa. Kävellessämme harjulla näky oli jotenkin pysäyttävä. Toisella puolella taivas oli musta ja täynnä raskaita pilviä. Toiseen suuntaan katsoessani näin kirkastuvan taivaan. Hengitin raikasta ilmaa ja olin onnellinen nykyhetkestä. Olin haaveillut jo alkukesästä KappAhlin pantteripaidasta. Sillon kyllä pidätteli paidan leveys ja hinta. Tietenkin. Nyt kun jopa alevaatteet olivat 50 % alennuksessa, ei mikään enää pidätellyt. Nappasin sen mukaani ihmetellen miksi kukaan muu ei ole tahtonut murusta. No, onneksi ei ole. Miehen kommentti taisi olla jotakuinkin: "Se kertookin aika paljon jos kukaan ei oo sitä edes alennuksesta huolinut." Joo. Saattaa olla, mua ei kiinnosta.
Eikun ei, ei se oo yöpaita. Mä pohdin onko se liian lyhyt, liian iso, liian.. jotain. Enihau, töihin en voi pistää, mutta muuten se menee. Mä en oikein tiedä onko se mekko vai paita, mutta ei kai sillä väliä. Tässä asussa ei kyllä mikään mätsää toisiinsa, mutta onko se just sen takia mun mielestä kivan näkönen, en tiedä.
Huomaa takana oleva lonkerolaatikko. Meillon liikaa juotavaa. Pöh.
Minä ja pastellit, nou vei. Liian haileeta, liian ei-mitään. Mä oon aika hyvin löytänyt tyylini. Tiedän mistä tykkään, toki harhaostoksia tulee. Joskus tuntuu että liaaksikin. Mutta kuitenkin, pastellit ei oo oikein koskaan sytyttänyt mua. Joillekin ne sopii loistavasti. Kateellisena katselen, että miten toi voi taaaas näyttää tolta. Ja sillä on pastellia päällä. Anbiliivible. No, en mä tiedä meneekö se noinkaan. Ehkä pastellit saa vaan mut tuntemaan itseni liian tytöksi, ja mä ajattelen, että mä en ole tarpeeksi naisellinen pastelleihin? Jos olisin 15 kiloa laihempi, niin oliskohan pastellit sitten mun päällä hyväksyttävämpiä? Omasta mielestäni siis.
No mutta, katsotaanhan tämä kuva.
Aika imelänhempeää liilaa, vai mitä. Joo, en usko itsekään. Siinon hei pitsiäkin. KappAhlista tuli tänään tekstiviesti, että kaikki loput aletuotteet -50%. No mähän tietenkin töiden jälkeen sinne suunapäänä. Pari kivaa juttua löytyi ja nappasin ihan extempore vaan ton mekko/tunikan. Ja mää pidän siitä. Musta tuntuu että tästä tulee mun yksi lempilörpäkkeeni. Kivaa.
Ne VintageStoriesin pitsihansikkaat jäi kaivelemaan, ehkä haen ne huomenna.
Asuhan nyt on koknaisuutena peruskauraa farkkuineen. Mutta ai että mä sitten tykkään tosta paidasta. Naminami. eBay on ystävä. Ulkona ripottaa, mutta pääosin, kaikki on mallillaan, eikä oikeastaan angstaa yhtään, vaikka kuva kertoo toista.
Ohops, onpas aika mennyt vikkelästi. Enihau, mua ahdistaa jo valmiiksi tuleva syksy. En oikein tiedä miksi ajattelen tai kirjotan siitä koska mua ärsytää hokema, että kesä on lyhyt, sommaren är kort. Eiks vois vain nauttia niistä pitkistä kesäpäivistä, joita tuntuu olevan lukemattomia edessä, eikä koko ajan inistä kesän lyhyydestä. Joo, kaikkihan me tiedetään, että paskaa täällä Suomessa sataa taivaalta 70 % vuodesta, mutta yritettän nyt elää ihanassa illuusiossa hetken.
Syksystä en siis yllätys yllätys tykkää. Vaikka kai pitäis. Siis jokainen joka tykkää vaatteista ja kiinnittää huomiota tyyliinsä rakastaa syysvaatteita ja neuleita. Kesävaatteet ei oo yhtään inspiroivia. Mulla menee toisin päin. Mä rrrrakastan kesävaatteita, hatuja, toppeja, sortseja, hameita, rusketusta. En ole yhtään uuden kalpean trendin perään. Ja aika vaikeeta olisi tietenkin ollakin, kun näin helposti itse ruskettuu. Niinhän se on, kiva hyväksyä ittensä sellasena kun on.
Mua ahdistaa neuleet. Omistan pari neuletakkia ja joskus saatan sanoa, että tää on niin ihana neule, mutta hei, ei se ole. Yritän huijata itseänikin. Ne kutittaa, ahdistaa, kuumottaa, nyppääntyy (joojoo, muista laatu!!) ja tuntuu inhottavalle ensimmäisen pesun jälkeen. Niin ja niistä saattaa kuulua hirvittävä ääni kun esimerkiksi hihan ja helma hankautuvat toisiinsa. Musta niiden värissä, mallissa, missään ei löydy paljon insiroivaa. Enkä mä muuten osaa polttaa kynttilöitäkään, enkä varsinkaan käpertyä sohvan nurkkaan lukemaan kirjaa ja hörppimään teetä, joka on juuri oikean lämpöistä. Mä tahdon KAHVIA!
Kaikki kuvat Ellos, paitsi ensimmäinen -> Halens. Ja Gina. Tietty.
Katsottiin viime viikonloppuna Changeling. Mä en oikeastaan tiedä miksi on kulunut niin pitkä aika kunnes sen vihdoin vuokrasimme. Jo siitä lähtien kun näin trailerin ko. leffasta tiedin että tahdon katsoa sen. Se olikin aika käsittämätöntä. Koskettavaa, riipaisevaa, mukaansa imaisevaa.
Angelina on varmasti loistovalinta rooliin. Kirkuvan punaiset turpeat huulet, ahdistunut katse ja 1920-luvun vaatetus. Mä en yleensä Angelinasta pidä, ihan jo sen takia kuinka se törkeästi rikkoi Jennifer paran-perheen. ;) Mutta roolisuoritus oli vahva ja pysäyttävä. Kaikista hirveintä on fakta, että elokuva pohjautuu tositapahtumiin. Järkyttävä lapsentappaja on asia jota ei oikein osaa käsitellä. Hirveetä, kauheeta ja kaikkea.
Mutta elokuvan loppu aiheutti hämmennyksen ja ahdistuksen. Mikä voisi olla pahempaa kun elää loppuelämä tietämättä varmasti mitä omalle lapselle on käynyt. Etsiä joka päivä lapsensa kasvoja vieraista ihmisistä, sytyttää toivo, joka sammuu yhtä nopeasti kun läikähti esiinkin. Monta kertaa päivässä.
Mistä tämä ääni yhtäkki tuli esille. Joskus lapsena Aku Ankkaa lukiessani Akulla oli toisella olkapäällä piru, toisella taas enkeli. Mä olen huomannut että mun elämä on täynnä samalaisia päätöksiä, joissa mukana ovat ne samaiset piru ja enkeli. Toinen vetää toiseen suuntaan, toinen toiseen. Enkeli on kai se järjen ääni, itsekuri. Usein sitä menee sen kautta missä aita on matalin. Mutta hitsi vieköön miten hienolta tuntuu kun on pitänyt sen itsekurinsa, vaikka joku kuiskii korvaan ostoehdotuksiaan ja huomiseen siirtämisiään. Siksi, ja juuri siksi, mä en aio kyseistä takki ostaakaan. Ja oon niin ylpeä itsestäni. 
Olin haaveillut jo alkukesästä KappAhlin pantteripaidasta. Sillon kyllä pidätteli paidan leveys ja hinta. Tietenkin. Nyt kun jopa alevaatteet olivat 50 % alennuksessa, ei mikään enää pidätellyt. Nappasin sen mukaani ihmetellen miksi kukaan muu ei ole tahtonut murusta. No, onneksi ei ole. Miehen kommentti taisi olla jotakuinkin: "Se kertookin aika paljon jos kukaan ei oo sitä edes alennuksesta huolinut." Joo. Saattaa olla, mua ei kiinnosta. 
Aika imelänhempeää liilaa, vai mitä. Joo, en usko itsekään. Siinon hei pitsiäkin. KappAhlista tuli tänään tekstiviesti, että kaikki loput aletuotteet -50%. No mähän tietenkin töiden jälkeen sinne suunapäänä. Pari kivaa juttua löytyi ja nappasin ihan extempore vaan ton mekko/tunikan. Ja mää pidän siitä. Musta tuntuu että tästä tulee mun yksi lempilörpäkkeeni. Kivaa.
Ohops, onpas aika mennyt vikkelästi. Enihau, mua ahdistaa jo valmiiksi tuleva syksy. En oikein tiedä miksi ajattelen tai kirjotan siitä koska mua ärsytää hokema, että kesä on lyhyt, sommaren är kort. Eiks vois vain nauttia niistä pitkistä kesäpäivistä, joita tuntuu olevan lukemattomia edessä, eikä koko ajan inistä kesän lyhyydestä. Joo, kaikkihan me tiedetään, että paskaa täällä Suomessa sataa taivaalta 70 % vuodesta, mutta yritettän nyt elää ihanassa illuusiossa hetken.
