Krapulapäivänä vaatetus pitää olla rentoa, mistään kohtaa ei saa puristaa. Koska kaupassa on kuitenkin lähdettävä käymään on päälle pistettävä jotain joka ei saa ihmisiä tuijottamaan turhan pitkään. Silmiä särkee ja päätä jomottaa mutta ei auta. Mentävä on.
sunnuntai 17. toukokuuta 2009
lauantai 16. toukokuuta 2009
Pinkit pökät ja nappipaita.
Elloksen pinkit farkut suvaitsivat saapua kohtalaisen pian tilauksen teosta. Mahtia. Toki ne oli laitettava käyttöön niin pian kun mahdollista. Pieni pettymys oli housujen matalalantioisuus, olis nyt ollu edes pari senttiä korkeammat. Mutta nää menee silti ja on kivat. Parikseen housut huusivat jotain yksinkertaista, mutta yksityiskohtaista. KappAhlista löytynyt inkkarityttö (?) paita sai luvan kelvata nyt.
Huomaa kissan kuvastapoistoyritys. Hah.
Huomaa kissan kuvastapoistoyritys. Hah.
Lähettänyt Elina klo 14.30 0 kommenttia
keskiviikko 13. toukokuuta 2009
Kesä kesä.
Mä olen todellinen kesänlapsi. Synttärit on heinäkuussa ja en vaan osaa kuvailla kuinka paljon sitä kesää rakastankaan. Olen aina rakastanut. Kesävaatteita, rusketusta, uimista, aurinkorasvan tuoksua ja sen tahmaisuutta, voikukkia, värejä, grillausta, tummenevaa kesäyötä ja lämmintä iltaa terassilla. Ah. Kaikkea.

Tällä hetkellä vanhoja kesäkuvia katsellessa sydän sykähtää kun katsoo miten ruskea sitä on ollut. Mä rusketun hetkessä, mutta ikävä kyllä myös syksyn tullen tulen hetkessä valkoiseksi. Mutta hei, syksyä ei kannata miettiä. Kesä ja aurinko on täällä pian. Viikonloppuna lähdetään ensimmäistä kertaa tänä kesänä työkavereiden kanssa terassille. Peukut pystyyn että aurinko paistaa ja lujaa. Mullon parhaat työkaverit.

Tällä hetkellä vanhoja kesäkuvia katsellessa sydän sykähtää kun katsoo miten ruskea sitä on ollut. Mä rusketun hetkessä, mutta ikävä kyllä myös syksyn tullen tulen hetkessä valkoiseksi. Mutta hei, syksyä ei kannata miettiä. Kesä ja aurinko on täällä pian. Viikonloppuna lähdetään ensimmäistä kertaa tänä kesänä työkavereiden kanssa terassille. Peukut pystyyn että aurinko paistaa ja lujaa. Mullon parhaat työkaverit.
Lähettänyt Elina klo 20.16 0 kommenttia
maanantai 11. toukokuuta 2009
Ruskeeta.
Mulla ei ole oikeastaan ihmeempää asiaa. Pläjäytän vaan kuvan ja toisen.
Lähettänyt Elina klo 21.31 0 kommenttia
H&M syys.
Joo, mä oon kanssa syksyssä. Hetken. Sit sukellan takaisin orastavaan kesään. Kymmenen minuuttia syksylle ja kesä. Ei paha. Henkkamaukan syyskuvasto siis suvaitsi saapua luokseni ja yllätys yllätys, siinä olikin tällä kertaa kaikenmoista mukavaa. Musta tuntuu että usein oon vaan pläränyt lehtisen läpi ja kiitos. Siinä. Mutta nyt jotkut kohteet olivat oikein mieluisia.

Oli paljetteja, oli vähän (itseasiassa liian vähän) leopardia (eikä yhtään seepraa), oli pitkiä paitoja, vähän kimalletta, tekoturkista (jota en aio ostaa, tosi ekologista...) ja oli vetoketjuja. Violettia, jonka olen löytänyt liian myöhään ja harmaata, johon alan lämmetä uudelleen. Viime syksy oli meni harmaata inhotessa johtuen yliannostuksesta, mutta nyt mä luulen, että kahden vuoden ero ko. väristä on tehnyt hyvää.

Oli pakko poimia kuvastosta ne suurimmat tykkäyksen kohteet. Varsinkin noista vetoketjullisista kengistä sen verran, että omistan ne mustana. Mutta ne on oikeesti todella mukavat jalassa ja sopivat moneen menoon, niin joko A) tilaan ne nyt vihreineä tai B) tilaan ne sekä vihreinä että mustina.
Lähettänyt Elina klo 20.57 0 kommenttia
sunnuntai 10. toukokuuta 2009
Vähän hämää.
Mä olen monesti katellut näitä Converseja Halensilla. Enkä vaan tiedä mitä tehdä. No. Tuskin tilaan niitä kun jo niin monesti oon ollut melkein tilaamassa, mutta sitten viimehetkellä tyhjentänyt ostoskorin. Jos toi valkonen kuminen raja tuolla pohjassa ei vaan ois noin paksu ja.. hmmm.. kova, niin mä luulen, että kengät ois ollut mun jalassa jo monesti. Samoin vähän ajattelen, että varpaitten päälläkään ei tarvitsisi olla mitään kumilärpäkettä. Paljetteja vaan. Silti, kaikesta huolimatta, jokin näissä iskee. Ehkä ne on vaan ne paljetit. Hintakin on ihan suolanen, 84,90. Hui.

Lähettänyt Elina klo 17.54 2 kommenttia
lauantai 9. toukokuuta 2009
Hattuttaa.
Miksiköhän sitä käyttää niin vähän hattuja? Miksi ne eksyy päähän niin harvoin? Sama kun joku ihana massiivinen panta. Niillä saisin koko juttuun niin paljon enemmän luonnetta. Löysin tietokoneelta yhden kuvan pikkujouluista joissa mulla on toi musta hattu päässä. Se on kiva. Voi kun jostain saisi inspistä yhdistellä sitä johonkin asuun uudestaan.

Lähettänyt Elina klo 17.35 0 kommenttia
keskiviikko 6. toukokuuta 2009
Yks tilaus.
Mä jotenkin koen antipatioita Ellosta kohtaan. Lähinnä siksi että mun Ellos tili on vieläkin aika.. hömmm... kukkarolle käyvä. Sen korko on nääs aika hyvä. Kuitenkin, en voinut olla tekemättä mitään kun olin jo haaveillut muutamassa blogissakin näkyvistä pinkeistä farkuista jo ties kuinka kauan. No nii. Nyt tuli sitten Elloksen -50 % lärpäke. Tilasin ne farkut. Jee.




No tuli noi pistokkaatkin (ja toi toppi...) tilattua. Niitäkin oon jo rehellisesti katellut useamman kuukauden. Toppi oli heräteostos, mutta halpa sellainen. Perushuttua.
Lähettänyt Elina klo 17.43 0 kommenttia
Tunnisteet: ostot
tiistai 5. toukokuuta 2009
Lämmin päivä.
On ihanaa kun ulkona voi olla sortseissa. Ei tarvii pohtia koiran kanssa lenkille lähtiessä pistääkö toppahousut vai vielä paksummat toppahousut, vaan voi lähteä just niissä joissa on muutenkin päivän hengannut. Sanoinko jo, että ihanaa.





Mä tykkään tosta takista, se on ostettu SPR:n Kontista alkukeväästä. Repäsin hartiatoppaukset pois ja nyt en oo ihan varma istuuko se kunnolla. Mutta mutta, menee kyllä.

On mielenkiintoista, suorastaan jännittävää , miten tuttu vaate tuo jotain uutta kun napsaa kuvan makrolla. Mä en esimerkiksi oo ikinä tajunut, että tossa takissa on noin kirkkaan huutavan pinkkejä noi langat mitkä menee ympäriinsä takkia. Interesting indeed.
Lähettänyt Elina klo 20.32 0 kommenttia
Tunnisteet: päivänasu
perjantai 1. toukokuuta 2009
Vappu.
Vappuna, jollon mun oikeastaan piti olla miehen kanssa kotona muotouikin hyvin erilaiseksi kun olin suunnitellut. No, en pistä pahakseni, bestiksen seura piristää aina. Kuvaa varsinaisesta asusta mullei oo, mutta tässä pari edustavaa randomkuvaa.
Esimmäinen terassilta, missä oli muuten hiton kylmä.
Toisessa takapenkin taneli säätää. Mun GT:n seeprapaita on vaan ihan ihana.
Lähettänyt Elina klo 20.28 0 kommenttia
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)





