Katsottiin viime viikonloppuna Changeling. Mä en oikeastaan tiedä miksi on kulunut niin pitkä aika kunnes sen vihdoin vuokrasimme. Jo siitä lähtien kun näin trailerin ko. leffasta tiedin että tahdon katsoa sen. Se olikin aika käsittämätöntä. Koskettavaa, riipaisevaa, mukaansa imaisevaa.
Angelina on varmasti loistovalinta rooliin. Kirkuvan punaiset turpeat huulet, ahdistunut katse ja 1920-luvun vaatetus. Mä en yleensä Angelinasta pidä, ihan jo sen takia kuinka se törkeästi rikkoi Jennifer paran-perheen. ;) Mutta roolisuoritus oli vahva ja pysäyttävä. Kaikista hirveintä on fakta, että elokuva pohjautuu tositapahtumiin. Järkyttävä lapsentappaja on asia jota ei oikein osaa käsitellä. Hirveetä, kauheeta ja kaikkea.
Mutta elokuvan loppu aiheutti hämmennyksen ja ahdistuksen. Mikä voisi olla pahempaa kun elää loppuelämä tietämättä varmasti mitä omalle lapselle on käynyt. Etsiä joka päivä lapsensa kasvoja vieraista ihmisistä, sytyttää toivo, joka sammuu yhtä nopeasti kun läikähti esiinkin. Monta kertaa päivässä.
Mistä tämä ääni yhtäkki tuli esille. Joskus lapsena Aku Ankkaa lukiessani Akulla oli toisella olkapäällä piru, toisella taas enkeli. Mä olen huomannut että mun elämä on täynnä samalaisia päätöksiä, joissa mukana ovat ne samaiset piru ja enkeli. Toinen vetää toiseen suuntaan, toinen toiseen. Enkeli on kai se järjen ääni, itsekuri. Usein sitä menee sen kautta missä aita on matalin. Mutta hitsi vieköön miten hienolta tuntuu kun on pitänyt sen itsekurinsa, vaikka joku kuiskii korvaan ostoehdotuksiaan ja huomiseen siirtämisiään. Siksi, ja juuri siksi, mä en aio kyseistä takki ostaakaan. Ja oon niin ylpeä itsestäni. 
Olin haaveillut jo alkukesästä KappAhlin pantteripaidasta. Sillon kyllä pidätteli paidan leveys ja hinta. Tietenkin. Nyt kun jopa alevaatteet olivat 50 % alennuksessa, ei mikään enää pidätellyt. Nappasin sen mukaani ihmetellen miksi kukaan muu ei ole tahtonut murusta. No, onneksi ei ole. Miehen kommentti taisi olla jotakuinkin: "Se kertookin aika paljon jos kukaan ei oo sitä edes alennuksesta huolinut." Joo. Saattaa olla, mua ei kiinnosta. 
Aika imelänhempeää liilaa, vai mitä. Joo, en usko itsekään. Siinon hei pitsiäkin. KappAhlista tuli tänään tekstiviesti, että kaikki loput aletuotteet -50%. No mähän tietenkin töiden jälkeen sinne suunapäänä. Pari kivaa juttua löytyi ja nappasin ihan extempore vaan ton mekko/tunikan. Ja mää pidän siitä. Musta tuntuu että tästä tulee mun yksi lempilörpäkkeeni. Kivaa.
Ohops, onpas aika mennyt vikkelästi. Enihau, mua ahdistaa jo valmiiksi tuleva syksy. En oikein tiedä miksi ajattelen tai kirjotan siitä koska mua ärsytää hokema, että kesä on lyhyt, sommaren är kort. Eiks vois vain nauttia niistä pitkistä kesäpäivistä, joita tuntuu olevan lukemattomia edessä, eikä koko ajan inistä kesän lyhyydestä. Joo, kaikkihan me tiedetään, että paskaa täällä Suomessa sataa taivaalta 70 % vuodesta, mutta yritettän nyt elää ihanassa illuusiossa hetken.
Ennen kun tää lähtee ulos ottamaan aurinkoa löhötuoliin ja naatiskelemaan persikkabonaquaa niin tämän päivän asusta kuvat. Meidän pihan unikot on todella päässeet vauhtiin, ne on niin kauniita. Ehkäpä parkkeeraan tuolini niiden viereen... tai noiden ruusujen. Niiden tuoksu huumaa. Mmmmhhm. Elämä on ihanaa. Tuhat loistavaa aurinkoa odottaa mua jo. Niin. Siis se kirja. ;)
Mutta on mulla yksi todella mystinen ajatuskin. Hyvin hämmentynyt mä siitä kai lähinnä olen. Miten hitsissä Lauren onnistuu aina näyttämään niiiiiiiin hyvältä. Tell me.
Perumekko, punanen, yksinkertainen. Napit ja taskut. Menisi jopa töihin. 
Pinkki on yybersöpö ja kesään sopiva. Tosi kaunis ja räväkkä.
Liila vetoketjullinen röyhelöhelmalla polttelee kanssa. Neitimäisyyttä vetskarilla. Jees. 
Harmaassa mekossa on koko takaosa yläselästä pinkkiä pitsiä. Siksi musta tuntuu että tämäkin mekko huutelee mua.
Hyvät värit ja solmu on kiva yksityiskohta. Yksinkertaset mekot maustettuna on mun juttu.
Viime viikonloppu taisi olla yksi alkukesän/kevään lampimimpiä ajanjaksoja. Saattoi ihan huoletta heittää farkkushortsia ylle, hihatonta toppia päälle ja korkkaria jalkaan. Kieltämättä kun ajelin pyörällä kotiin siinä yhden pintaan, mielessä kävi ajatus, että jospa sittenkin olisin ottanut jonkun takin tapaisen mukaan. Sillä olisi ehkä ollut käyttöä. Mutta kesäyön voittanutta ei ole. Sireenit tuoksuivat ja linnut lauloivat, siinä sai olla pikku kylmyydestä huolimatta oikein tyytyväinen että oli valinnut taksin sijaan polkupyörän.
Ai niin, mä vaan mietin nyt jälkeenpäin luettuani tämän mielipiteen, että mitäköhän signaaleja mä lähetin kaikille niille uroksille, jotka mut saattoivat nähdä. Sori hei.
Kuitenkin farkkushortsit siis ostin. Rakastuin lievästi myös tuohon pantteripaitaan, mutta livenä se oli hyvin leveä, liian leveä. Ja koska mä olen itsekin vähän leveä, niin en kaipaa enää mitään mikä leventäisi lisää. ;) Kuvissa paita näyttää kivalta, joten taas punnitsen, että teinkö oikean päätöksen jättäessäni murusen hyllyyn, mutta kyllä joo. Totuus oli toisenlainen pukukopissa. Mutta sortseista meikkis tykkää, ne on varmaan kesällä moneen otteeseen päällä. Jeejee. 
Kaiken lisäksi niistä sai hei caprimallisetkin. Ei turhat pökät. 
Paljaat nilkat ja löysä t-paita. Kyllä kiitos. Aurinko ja Novellea, joo, heti. Nyt tuntuu hyvältä. Elämä on mallillaan ja viikonloppu odottaa. Kampaajan kun vielä saisi.
Noi kengät on vaan niin luotot. Sopii melkein kaikkeen. Euro ysiviis, ei paha.
Mä muistan kun ko. housut joskus tuli henkkamaukalle. Mä ehkä vähän nyrpistin nenääni. Eeeei. Ei ihan noin leveetä lahjetta. Jossain vaiheessa ne sitten meni netissä aleosastoon ja ne oli "pakko" klikata ostoskoriin. Housujen saavuttua ne on ollut sellaset luottohousut. Kun ei oikein osaa miettiä mitä pistää päälle, niin leveät lahkeet kehiin vaan. Mukaan perusteeppari niin ei voi mennä ihan hirveesti vinoon.
