Rakkaudessa erottamattomat.

Mulla on vaatteiden ja kaikkien niihin kuuluvien härpäkkäiden lisäksi muitakin kiinnostuksen kohteita, yksi niistä on kirjat. Kuulun Suureen Suomalaiseen Kirjakerhoon ja mun joka kuukautinen dilemmani onkin että tilaanko vai enkö. Rahan meno vs. loistava, loistava lukunautinto.

Tämän hetken kirjani on Sofi Oksasen Puhdistus. Kirja on hengästyttävän hyvä. Lukemista olen lykännyt näinkin kauan siksi, etten vaan osaa pitää kirjailijasta. Onneksi kuitenkin työnsin ennakkoluuloni taka-alalle ja tartuin kirjaan. Se kannatti.

No, kuitenkin. Seuraavaa kuukauden kirjaa kuvaillaan kutakuinkin näin;

"Nuori journalisti kertoo unkarinjuutalaisten isovanhempiensa riipaisevan, kaksoisitsemurhaan päättyneen rakkaustarinan.Veralla ja Istvánilla oli menneisyys, josta he eivät puhuneet. He olivat selvinneet holokaustista, toimineet kommunismin hyväksi ja paenneet Unkarista vuoden 1956 kansannousun aikaan. Tanskassa he aloittivat uuden elämän eivätkä enää koskaan katsoneet taaksepäin. Tai siltä ainakin näytti.Kun István sairastui vakavasti, vaimo ei halunnut jäädä yksin. Sunnuntaina lokakuun 13. päivänä 1991 he toteuttivat suunnitelmansa. Heidät löydettiin käsi kädessä omasta vuoteestaan.Kuusitoista vuotta myöhemmin Johanna Adorján lähti etsimään isovanhempiensa tarinan puuttuvia palasia. Syntyi surullinen ja kaunis kertomus hurmaavan mutta monella tavalla eriskummallisen avioparin suuresta rakkaudesta – ja jännittävä matka kirjoittajan omaan historiaan." http://www.recordshopx.com/book/adorjan_johanna/rakkaudessa_erottamattomat/

Oh yes please. Tänne vaan. Bye bye 15,90 plus postikulut. Aihe on käsittämättömän surullinen ja ajatuksia herättävä. Mitä sitä tosiaan itse tekisi jos tietäisi kuolevansa illalla? Muistuttelisi kaikille kuinka paljon rakastaa, kirjottelisi pieniä kirjeitä, herkuttelisi niin että napa ruskaa vai menisi töihin ja olisi niinkuin ei olisikaan. Mua ahdistaa nää aiheet hyvin helposti, siksi vähän jänskättää pänskättääkin että mitä ajatuksia kirja nostattaa, miten paljon kyyneleitä tulee kirjan myötä. No mut hei, sittenhän se nähdään. Kirjaa odottelen siihen saakka kun kuuta nousevaa.

Mitä mä teen.

Ihan oikeesti, otan kuvan Citymarketin sovarissa, koska kotona ei oo tarpeeks valoa? Käyhän se tietty näinkin. Ja ajattelin vaan tietenkin just sitä kritiikkiä siitä kuinka inhottavaa on odottaa sovarivuoroa kun siellä on joku napsimassa kuvia ja menin ah aina niin aution Cittarin sovituskoppiin. Ei vaan, tottahan se on. Sovituskoppijonot on muutenkin tarpeeksi tuskastuttavia ilman siellä tapahtuvaa kuvien ottamista.

Joissakin kuvissa vilahtelee takin alta toi ihana "neule"takki, joka on Gina Tricotista. Se on tosi kiva ja rento. Loistava valinta sellasille alaosille jossa on kiva peittää peppu, mutta jotka ei sit kuitenkaan tarvitse pidempää helmaa. Ja kaskas, hameena H&M:n viiden euron riepu. ;)


Lähinnä kai halusin kuvata tota kassia joka on löydetty kirpparilta ehkä noin eurolla. Mä käyn harvoin kirppiksillä, vaikka kannatankin harrastusta ehdottomasti varsinkin ekologisista syistä. Tuntuu etten vaan ikinä löydä sieltä mitään. Onneksi joskus tuuri on munkin puolellani, jättikassi on ihana ja just sitä mitä tarvitsen aina.

Sequins!

Sequins please! Mä olen kavereiden, tai ainakin parhaan niistä, huvitukseksi rakastunut yltiöpäisesti paljetteihin. En hopeisiin, en punaisiin vaan lähinnä mustiin, sininenkään ei ole paha ja ehkä tulevaisuudessa mä käyttäisin niitä kaikissa sateenkaaren väreissä. Mulla, kuten monella bloggerilla, on baskeri, paita, mekko, boleri ja ainakin huivi nyt ensialkuun paljettipäällysteisiä. Vaan yksi aiheuttaa mulle suurta päävaivaa, nimittäin paljettileggingsit.

Kerran jo luulin tilanneeni sellaiset eBaysta, mutta järkytyksekseni ne olivatkin feikit, siis sellasia muovipaljetteja jotka oli siinä pinnassa "kiinni". Sen jälkeen oon miettinyt ja pohtinut, että mitä mun pitäisi tehdä. Tilaanko ne kunnon paljettiset pöksyt vai en. Suuri dilemma on tietenkin miten mä ne yhdistäisin kivasti. Mitä mä niiden kanssa pistäisin, mustan hamosen ja jonkun yksinkertaisen paidan? Yksivärisen, mieluiten mustan, mekon tai tunikan? Miksi musta tuntuu että kaikki muut osaa paitsi mä itse.Kuvat eBay, myyjä nimimerkillä starstyles123

Hiukset.

Mä tahdon nää takasin. Hiustyylit on muuttunut vuosien varrella, ollut pidempinä, lyhyempinä, mutta nämä mä tahdon takaisin. Heti. Projekti alkoi nyt.

Mustaa, lyhyttä, punasta seassa. Tänne, nyt!

Lunta, pakkasta, jäätä.

Kun talvi saapuu, mä odotan hulluna jäitä. Koiran kanssa jäällä kävely on taivaallista, se avaruus ja vapaudentunne on aika ihanaa. Ulos lähtiessä oon tietty übertyylikäs, mintunvihreitä hanskoja myöten. ;) Ensimmäiset kerrat jäällä piti tietenkin kuvata todisteeksi, vaikka iroonista kyllä mä en kuvissa näytä edes jäällä oleva, ja se onkin oikein mukavasti ja järkevästi just siinä suunnassa mistä kuva on otettu. Nerokasta. Hyvä Elina.

Siis mihin mä se mun koiran hukkasin.

Ja lisäksi..

Niiinpä niin. Kaiken sen lisäksi että olen oppinut arvostamaan simppeleitä juttuja olen myös oppinut arvostamaan mukavuutta. Mulle ei enää tulisi mieleenkään laittaa uuden vuoden yönä pieniä korkokenkiä jalkaani. Hrrrrr. Niissä niin harvoin on vuori. Siksi mulla olikin matkassa mukana mun feikkiuggini, harmaat sellaiset. Oon pitkään miettinyt, että tarvitsisin mustat. Halensilta oon katsellut pitkään eräitä yksilöitä ja nyt kävi niin, että klikkasin ne ostoskoriin. Mä uskon, että me saadaan oikein hyvä toveruus synnytettyä.Helppous, mukavuus ja yksinkertaisuus on ne sanat jotka toivoisin kattamaan vuotta 2010. En tahtoisi, että mä kärsisin vaatteitten takia. Se tarkoittaa tietenkin sitä, että en todellakaan aio änkeä mitään epämukavaa päälleni. Miksi niin pitäisi edes olla? Jos se ei tunnu hyvältä, se ei ole mua varten. Alkoi melkein jännittämään mitä tämä vuosi tuokaan tullessaan. Niin, ja tietenkin tämä blogi. Nyt on taas uusi draivi kirjoittamisessa. Mä todella toivon, että se kestää.

The Road -Tie.

Elokuva jonka tahtoisin nähdä on McCarthyn The Road-Tie. Tai ainakin jokatoinen päivä tahtoisin, jokatoinen päivä taas en, tänään on tuntutunut vahvasti taas siltä että en pysty tai kykene. Joululahjaksi saatu kirja oli hyvin ahdistava, ilon pilkahdukset oli vähissä, toivo, jonka toivoin jossain vaiheessa löytyvän, osottautui harhaksi. Kirjassa oli kuvattu vähän liiankin taitavasti miltä tuntuu kun on maailmassa yksin, ja ei ole ketään, johon voisi luottaa.

Korutonta, yksinkertaista, kuolema läsnä kokoajan. Kirjan loputtua ainoa ajatukseni oli, että ihan totta, voiko tää vaan loppua tähän? No, voi se. Miten se voi jäädä niin keskeneräiseksi ja niin rosoiseksi, miksei se vaan jatku? Miksen mä saa tietää mitä tulevassa tapahtuu.

Kuvat jotka löysin jostain internetin syövereistä saavat kohtaukset palaamaan valokuvankirkkaina tajuntaani, näin tän pitääkin mennä, just näin. Kaikki on niinkuin pitääkin. Elämä näyttää just yhtä ankealta kun mun mielikuvituksessa, mies just yhtä ahdistuneelta kun kirjan lehtien sisällä. Ehkä sittenkin mä tahdon mennä menettämään toivoni vielä kerran.

Löysä viikonloppu.

Rakastan meidän sohvaa ja sen tyynyjä. Rakastan meidän tallentavaa digiboksia ja torkkupeittoa. Nyt kun herkkulakossa on menossa päivä kolme, niin Cokis Zero on eksynyt kaveriksi mun käteeni yhä useammin. En vaan jaksa meikata, tai pestä edes tukkaa, siksi pipo on vaan niin mukava keksintö.

Samoin toi kaulahuivi, joku rätti on kaulassa koko ajan. Mä luulen, että alunperin se jäi siihen flunssan takia, ja niin, kätkemään tietenkin kaksoisleukaa (hah!) mutta nyt se tuntuu turvalliselta, ja ilman kaulaan kiedottua huivia olo on niin kliseisesti alaston. Ei mulla niitä oikeasti edes ole kovin paljon, kaulahuiveja siis, mutta ei tarvitsekaan, perusvärit riittää.

Seuraavaksi suunnitelmissa on taas sohva, mutta ei, en aio avatakaan digiboksia, vaan ottaa tyynyn alata keskenjääneen Sofi Oksasen Puhdistuksen ja jatkaa sen parissa. Se on huikea. Selkeiden vaatteiden ja valikoivan tyylin myötä olen ajatellut laajentaa samaa ajattelutapaa myös kirjoihin. En halua enkä jaksa tuhlata aikaani ja rahojani keskinkertaisuuksiin, kirjan pitää koskettaa, ei aiheuttaa haukotuksia. Seuraavaksi vuorossa onkin Kjell Westön Älä käy yksin yöhön. Odotan siltä suuria.

Niiin, ja ps. Kuvissa Henkan 4,95 maksava mahtavuushame. Se mitä viime postauksessa jo ylistinkin.

Perusvaatteita ja kasvu ehkä aikuisuuteen..

Huomaan nykyään rakastavani perusvaatteita, yksinkertaisia ja helppoja yhdistellä. Musta leggingisit ja hame tai mekko on yksi suosikeista. Ykkösrakkaudeksi tällä hetkellä on noussut Henkkamaukan 4,95 maksava hamonen jota omistan jo monissa väreissä.

Perustrikoo hame, joka pelastaa monet aamut. Ja illat. Ja yöt. Niinkun nyt just vaikka uudenvuodenaatto. Vielä puolituntia ennen lähtöä seisoin vaatehuoneessa huuli pyöreänä. "Mitä hittoa mä täältä edes löydän." Kaikki näytti huonolta, näytin joka ikisessä vaatteessa joko tosi läskiltä tai muuten vaan muhkuraiselta. No, onneks taattu trikoohame tarttui ikäänkuin vahingossa käteeni, se oli musta versio jossa menee kultaisia "paljetteja" pitkin hametta. Musta paita ja harmaa villatakki, punaset korvikset, laukku ja kaulakoru ja menoksi.


Mä olen tän vuoden aikana huomannut kuinka tärkeätä onkaan omistaa niitä perusvaatteita, ne antaa kaiken muun loistaa, mut mukaanlukien. ;) Kaikki kuvat Hennes & Mauritz. Ikävä kyllä mun lempparihamosta en kollaaseihin saanut mahtumaan, mutta nettikaupastahan sekin löytyy.

Joulu meni jo.

Mä löysin jostain ihanan kuvan. Tekisi mieli kirjoittaa että inspiraatiokuva, mutta joo, kai se sitä on. Ihan rehellisesti tahdon vaan matkia tän ajatuksen ensi jouluna. Mulla ei ole aavistustakaan mistä otin kuvan, ihana se on jokatapauksessa.Henkäyksen kevyt ja kaunis.