Elokuva jonka tahtoisin nähdä on McCarthyn The Road-Tie. Tai ainakin jokatoinen päivä tahtoisin, jokatoinen päivä taas en, tänään on tuntutunut vahvasti taas siltä että en pysty tai kykene. Joululahjaksi saatu kirja oli hyvin ahdistava, ilon pilkahdukset oli vähissä, toivo, jonka toivoin jossain vaiheessa löytyvän, osottautui harhaksi. Kirjassa oli kuvattu vähän liiankin taitavasti miltä tuntuu kun on maailmassa yksin, ja ei ole ketään, johon voisi luottaa.
Korutonta, yksinkertaista, kuolema läsnä kokoajan. Kirjan loputtua ainoa ajatukseni oli, että ihan totta, voiko tää vaan loppua tähän? No, voi se. Miten se voi jäädä niin keskeneräiseksi ja niin rosoiseksi, miksei se vaan jatku? Miksen mä saa tietää mitä tulevassa tapahtuu.
Kuvat jotka löysin jostain internetin syövereistä saavat kohtaukset palaamaan valokuvankirkkaina tajuntaani, näin tän pitääkin mennä, just näin. Kaikki on niinkuin pitääkin. Elämä näyttää just yhtä ankealta kun mun mielikuvituksessa, mies just yhtä ahdistuneelta kun kirjan lehtien sisällä. Ehkä sittenkin mä tahdon mennä menettämään toivoni vielä kerran.
0 kommenttia:
Lähetä kommentti